Metsän arvo

Metsätilan arvonmääritys auttaa metsänomistajaa tekemään harkittuja, oikeaan tietoon perustuvia päätöksiä.

Miten metsän arvo määritetään?

Metsätilan arvo on monen tekijän summa. Suurin painoarvo metsän hinnan määrityksessä on puuntuotantokyvyllä eli nykyisen puuston laadulla ja kasvuvaiheella.

Metsän arvonmäärityksessä huomioidaan esimerkiksi

  • puuston laatu ja koko
  • puulajit ja niiden suhteelliset osuudet
  • maapohjan ravinteikkuus
  • metsätilan sijainti
  • tilan saavutettavuus ja tiestön kunto, mm. maapohjan kantavuus
  • metsänhoidon laatu
  • virkistys- ja monikäyttöarvot – esimerkiksi metsästys- tai koiraharrastus.

Paikan päällä toteutettava metsäarvio huomioi kaikki yllä mainitut tekijät syventyen tarkasti puuston laatuun. Varttuneet kasvatusmetsät ovat luonnollisesti arvokkaampia kuin runsaasti taimikkoa tai nuorta kasvatusmetsää sisältävät tilat.

Metsänarvolaskurien hyödyntämisen riskit

Metsätilan arvonmääritykseen on tarjolla erilaisia pankkien tai metsäyhtiöiden hintalaskureita, mutta niiden luotettavuudesta ei ole takuita, sillä niiden arvio perustuu kiinteistötunnuksen kaukokartoituksella tehtyyn julkiseen metsävaratietoon. Metsätilat ovat kuitenkin hyvin erilaisia eivätkä yleistettävissä.

Metsätilan arvonmäärityksessä ratkaisevaa on puuston ja metsänhoidon laatu. Maastokäynnillä selviää puulajien suhteellinen osuus, joka voi poiketa kaukokartoitus tiedosta, puissa voi olla selkeää kaksikerroksisuutta tai täysikokoiseksi kaukokartoituksessa tulkittu puusto voi olla vasta taimikkovaiheessa. Myöskään tieyhteyksien toimivuus raskasajoneuvoille ei selviä kaukokartoituksella luotettavasti. Usein laskurin antama hinta on liian korkea maastokäyntiin verrattuna, joten ostajaa voi odottaa ikävä yllätys metsätilakauppojen jälkeen.

Miksi metsän arvonmääritys kannattaa teettää ammattilaisella?

Metsätilakauppa on turvallista kaikille osapuolille, kun sovit metsäarvion laadinnasta metsään erikoistuneen kiinteistönvälittäjän kanssa.

Asiantuntijan tekemä metsätilan arvonmääritys säästää myyjää ikävältä jälkipyykiltä sekä mahdollisilta korvausvaatimuksilta. Avoin ja luotettava tieto metsäkiinteistöstä myös lisää ostajan luottamusta, mikä voi osaltaan edesauttaa kauppojen syntyä.

Ostajan kokema epävarmuus näkyy usein myös toteutuneessa hinnassa. Jos metsätilasta annetut tiedot ovat epämääräisiä, huomioi ostaja todennäköisesti riskit tarjouksessaan. Tämä johtaa tyypillisesti varovaisempiin tarjouksiin sekä matalampaan myyntihintaan.

Asiantuntijan hyödyntäminen onkin sekä myyjän että ostajan etu.

Kun välittäjä ja myyntimateriaalit tarjoavat luotettavaa tietoa metsätilan ominaisuuksista ja erityispiirteistä sekä selkeitä vastauksia kysymyksiin, markkinat hinnoittelevat kohteen oikein ja myyjä saa kohteesta parhaan hinnan.

Metsän hinnan kehitys Suomessa

Maanmittauslaitos raportoi vuosittain Suomessa toteutuneista kiinteistökauppahinnoista kauppahintatilastoin. Viimevuotisen raportin mukaan metsätilojen keskihinta oli Suomessa 4872,78 €/ha, kun se Metsätilat.fi:n kautta myytyjen tilojen osalta oli 5276,84 €/ha. Metsätilat.fi sai täten myyjille noin 8,3 % enemmän tuloa. Vastaavasti metsätilojen mediaanihinta Maanmittauslaitoksen mukaan oli 4738,22 €/ha, kun se Metsätilat-ketjussa oli 4891,36 €/ha. Tänä vuonna MML:n raportti on saatavilla kuukausittain.

Vuoden 2025 elokuussa Maanmittauslaitoksen kauppahintatilasojen mukaan metsätilojen keskihinta oli valtakunnallisesti 5036,96 €/ha, kun se metsätilat.fi:ssä oli vastaavana aikana 5 558,69 €/ha (08/2025). Samoin kauppahintojen mediaani nousi metsätilat.fi:ssä 4891,36 €/ha kun se maanmittauslaitoksen raportoimissa kaupoissa oli 4738,22. Metsätilat.fi:n välityksen kautta myyjät siis saivat huomattavaa lisäarvoa metsätilalleen.

Metsän hinta puhuttaa julkisuudessa säännöllisesti mm. Maanmittauslaitoksen tilastojen johdosta. Tilastot tarjoavat toki keskimääräisiä tunnuslukuja, mutta kokonaiskuva voi vääristyä, jos tulkinnassa ei paneuduta yksityiskohtiin.

Valtakunnallisia lukuja tarkasteltaessa tulee huomioida, että kauppamäärät Pohjois-Suomessa ovat laskeneet ja sen myötä Etelä-Suomen arvokkaampia metsiä on myyty suhteessa enemmän. Tämä on johtanut tilastollisesti keskiarvohintojen nousuun, vaikka todellisuudessa kauppahinnat ovat pääosin ennallaan.

Metsätilat.fi:n metsätilakaupat 1.1.–31.8.2025

Alla oleva listaus kertoo Metsätilat.fi:n kautta tehdyt metsätilakaupat tältä vuodelta. Hinnat ovat keskiarvoja ja niiden vaihteluväli kauppakohtaisesti on merkittävä. Hintoihin vaikuttaa mm. tilan puusto, sijainti ja saavutettavuus.

Maakunta | Keskihinta, €/ha
Etelä-Karjala 7039,38
Etelä-Pohjanmaa 4214,94
Etelä-Savo 6533,23
Kainuu 3024,49
Kanta-Häme 8098,87
Keski-Pohjanmaa 3549,59
Keski-Suomi 6204,96
Kymenlaakso 6185,68
Lappi 1361,95
Päijät-Häme 6499,31
Pirkanmaa 7247,22
Pohjanmaa 4395,44
Pohjois-Karjala 5635,67
Pohjois-Pohjanmaa 2375,91
Pohjois-Savo 5774,67
Satakunta 6960,78
Uusimaa 6716,14
Varsinais-Suomi 7700,10
Yhteensä 4133,37

Näin kehität oman metsätilasi arvoa

Oman metsän arvoa on mahdollista kasvattaa pienilläkin investoinneilla, erityisesti jos on valmis tekemään itse.

Metsäviljely

Hakkuuaukeiden metsäviljely on erityisen palkitsevaa. Viljely ei vaadi suurta taloudellista panostusta tai kalustoa ja kaikki oppivat sitä tekemään. Kun työtä tehdään yhdessä perheen kanssa tai kaveriporukalla, valmista tulee myös ilahduttavan nopeasti.

Taimikonhoito ja ennakkoraivaus

Taimikonhoito tai hakkuuta edeltävä ennakkoraivaus ei välttämättä edellytä metsätöiden ammattilaista, vaan useimmat voivat toteuttaa urakan raivaussahalla itse. Työn tulokset ovat mukavan konkreettisia, ja samalla saa nauttia fyysisen työn ja ulkoilun terveysvaikutuksista.

Jos haluat päästä helpolla, voit teettää työn paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä.

Metsään sijoittaminen on hieno kiinteistösijoittamisen muoto. Sen juoksevat kustannukset ovat maltillisia esimerkiksi asuntosijoittamiseen verrattuna. Metsänomistajalla on tyypillisesti myös pelivaraa eri metsänhoitotoimenpiteiden ajoituksessa.

Mikä muu sijoitusmuoto yhdistää yhtä luontevasti vakaan sijoituskohteen, monipuolisen virkistyskäytön ja terveellisen hyötyliikunnan?

Metsätilat.fi on Suomen suurin metsätilojen, tonttien ja yhteismetsäosuuksien markkinapaikka. Meiltä saat asiantuntevat metsätilojen arvonmääritykset auktorisoitujen maa- ja metsäarvioitsijen toteuttamana sekä palvelevaa asiantuntijatukea läpi osto- tai myyntiprosessin.

  • Osta
    • Myy
      • Myy tila tai kiinteistö
      • Myyntitoimeksianto
      • Metsätilat.fi palvelut
      • Metsän myyjän opas
    • Hintakompassi
    • Ohjeet ja oppaat
    • Yhteystiedot
    • Tietoa palvelusta
    • Seuraa meitä

    © 2025 Metsätilat.fi

    • Tietosuojaseloste
    • Välittäjille
    Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.